Hallitus

Nightingale Healthin hallituksella on yleinen vastuu yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus on vahvistanut itselleen kirjallisen työjärjestyksen, jossa määritellään hallituksen käsiteltäväksi kuuluvat asiat. Hallitus vahvistaa Nightingale Healthin strategiaa, organisaatiota, kirjanpitoa ja varainhoidon valvontaa koskevat periaatteet sekä nimittää toimitusjohtajan. Toimitusjohtaja vastaa Nightingale Healthin strategian toteuttamisesta ja juoksevien asioiden hoitamisesta hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

Yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme ja enintään kymmenen varsinaista jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan toimikaudelle, joka päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsee toimikaudekseen keskuudestaan puheenjohtajan.

Nightingale Healthin hallitus

Leena Niemistö

  • Hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2022
  • s. 1963
  • Suomen kansalainen
  • LT, fysiatrian erikoislääkäri
  • Keskeinen työkokemus: Dextra Oy, toimitusjohtaja, 2003–2016, Pihlajalinna Oyj, varatoimitusjohtaja ja Lääkärikeskukset ja erikoissairaanhoito -segmentin johtaja, 2013–2016, Invalidisäätiö Orton, fysiatrian erikoislääkäri, 1997–2004
    Keskeiset samanaikaiset luottamustehtävät: Nexstim Oyj, hallituksen puheenjohtaja, DBC Global Oy, hallituksen puheenjohtaja, Suomen kansallisooppera ja -baletti sr, hallituksen puheenjohtaja, Stockmann Oyj, hallituksen varapuheenjohtaja, Pihlajalinna Oyj, hallituksen varapuheenjohtaja, Yliopiston Apteekki Oy, hallituksen jäsen, Suomen Arvopaperimarkkinayhdistys, hallituksen jäsen, Raisio Oyj, hallituksen jäsen, Suomen Messut Osuuskunta, hallituksen jäsen, Digital Workforce Services Oy, hallituksen jäsen, Precordior Oy, hallituksen puheenjohtaja, LymphaTouch Oy, hallituksen puheenjohtaja
  • Omistukset yhtiössä: 403 340 A-sarjan osaketta, 231 770 A-sarjan optiota, oikeuttaa samaan määrään yhtiön osakkeita. Lisäksi oikeus optio-oikeuksiin, jotka jotka vastaavat 0,5 prosenttia yhtiön osakkeista täysi laimennusvaikutus huomioon ottaen, yhtiön järjestelyä edeltäneen arvon ollessa yli 500 miljoonaa euroa rahoituskierroksen, yrityskaupan tai listautumisen yhteydessä sekä oikeus optio-oikeuksiin, jotka vastaavat 0,5 prosenttia yhtiön osakkeista täysi laimennusvaikutus huomioon ottaen, yhtiön järjestelyä edeltäneen arvon ollessa yli yksi miljardi euroa rahoituskierroksen, yrityskaupan tai listautumisen yhteydessä. Lisäksi, Kaikarhenni Oy, jossa Leena Niemistö käyttää määräysvaltaa, omistaa 74 074 B-sarjan osaketta.
  • Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista

Antti Kangas

  • Hallituksen jäsen vuodesta 2013
  • Teknologiajohtaja, johtoryhmän jäsen ja yksi Nightingale Healthin perustajista
  • s. 1984
  • Suomen kansalainen
  • DI
  • Keskeinen työkokemus: Oulun yliopisto, tutkija, 2008–2015, Teknillinen korkeakoulu, tutkimusavustaja, 2006–2008, Innofactor Oyj, ohjelmistokehittäjä, 2004–2006, Freelance-ohjelmistokehittäjä, graafinen suunnittelija ja tietovisualistikonsultti 1998–2003
  • Omistukset yhtiössä: 5 340 342 A-sarjan osaketta, 17 458 B-sarjan osaketta, 0 optiota
  • Ei ole riippumaton yhtiöstä eikä sen merkittävistä osakkeenomistajista

Olli Karhi

  • Hallituksen jäsen vuodesta 2015
  • s. 1963
  • Suomen kansalainen
  • LL, kirurgian erikoislääkäri
  • Keskeinen työkokemus: Health City Finland, toimitusjohtaja, 2020–, KI-Technology Oy, toimitusjohtaja, 2014–, Cordis Oy, toimitusjohtaja, 2010–
  • Keskeiset samanaikaiset luottamustehtävät: Labquality Oy, hallituksen puheenjohtaja, Skulle Implants Oy, hallituksen jäsen, Olfactomics Oy, hallituksen jäsen, Kuntokeskus Liikku Oy, hallituksen jäsen, KI-Technology Oy, hallituksen jäsen, Mectalent Medical Service Oy, hallituksen puheenjohtaja, Mectalent Oy, hallituksen puheenjohtaja, Cor Group Oy, hallituksen jäsen, Health City Finland, hallituksen jäsen
  • Omistukset yhtiössä: 0 osaketta, 0 optiota
  • Riippumaton yhtiöstä, mutta ei riippumaton yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista

Ilkka Laurila

  • Hallituksen jäsen vuodesta 2023
  • s. 1977
  • Suomen kansalainen
  • MMM, KTM
  • Keskeinen työkokemus: Talousjohtaja, 2023-, Plugit Finland Oy, Liikkeenjohdon konsultti, 2022-2023, talousjohtaja ja johtoryhmän jäsen, 2015-2022, Terveystalo, rahoitus- ja hankintajohtaja, Rahoituksen neuvontapalvelut Inspira Oy, apulaisjohtaja, Ernst & Young Oy
  • Keskeiset samanaikaiset luottamustehtävät: Musti Group Oyj, hallituksen jäsen ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja, Adamant Health, hallituksen puheenjohtaja, Temepa Infra Oy, hallituksen jäsen, Hurtti-Paino Oy, hallituksen jäsen
  • Omistukset yhtiössä: 8 000 osaketta, 600 000 B-sarjan optiota, jotka on oikeus merkitä jos määritelty yhtiön markkina-arvo saavutetaan
  • Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista

Timo Soininen

  • Hallituksen jäsen vuodesta 2020
  • s. 1965
  • Suomen kansalainen
  • KTM
  • Keskeinen työkokemus: Small Giant Games Oy, toimitusjohtaja ja perustaja, 2014–2020, Sulake Corporation Oy, toimitusjohtaja, 2001–2010, StepStone Oy, markkinointijohtaja, 2000–2001, United Biscuits Nordic – Fazer Keksit Oy, markkinointipäällikkö, 1995–2000
    Keskeisimmät samanaikaiset luottamustehtävät: Small Giant Games Oy, hallituksen puheenjohtaja, Spinnova Oyj, hallituksen puheenjohtaja, Critical Force Entertainment, neuvonantaja, Villagecape Ventures Oy, hallituksen jäsen
  • Omistukset yhtiössä: 447 888 A-sarjan osaketta, 123 000 B-sarjan osaketta, 1 362 025 A-sarjan optiota, oikeuttaa samaan määrään yhtiön osakkeita. Lisäksi oikeus optio-oikeuksiin, jotka jotka vastaavat yhtä prosenttia yhtiön osakkeista täysi laimennusvaikutus huomioon ottaen, yhtiön järjestelyä edeltäneen arvon ollessa yli 500 miljoonaa euroa rahoituskierroksen, yrityskaupan tai listautumisen yhteydessä sekä oikeus optio-oikeuksiin, jotka vastaavat yhtä prosenttia yhtiön osakkeista täysi laimennusvaikutus huomioon ottaen, yhtiön järjestelyä edeltäneen arvon ollessa yli yksi miljardi euroa rahoituskierroksen, yrityskaupan tai listautumisen yhteydessä. Tämän lisäksi Timo Soinisen vaikutusvaltayhtiö Villagecape Ventures Oy, jossa Timo Soininen ei käytä määräysvaltaa, omistaa 201 670 A-sarjan osaketta ja 59 259 B-sarjan osaketta.
  • Riippumaton yhtiöstä ja merkittävistä osakkeenomistajista

Teemu Suna

  • Hallituksen jäsen vuodesta 2016
  • Toimitusjohtaja, johtoryhmän jäsen ja yksi Nightingale Healthin perustajista
  • s. 1982
  • Suomen kansalainen
  • DI
  • Keskeinen työkokemus: Fujitsu Services Oy, teknologiajohtaja, 2011–2014, Fujitsu Services Oy, pääratkaisuarkkitehti, 2007–2011, Ramse Consulting Oy, ICT-konsultti, 2006–2007, Aalto yliopisto, tutkija (ICT ja Advanced Data Analysis), 2005-2006, Brainshake Oy, johtaja ja perustaja, 2002-2005
  • Omistukset yhtiössä: 2 637 964 A-sarjan osaketta, 22 737 B-sarjan osaketta, 2 000 000 B-sarjan optiota, oikeuttaa samaan määrään yhtiön osakkeita, jotka on oikeus merkitä, jos määritelty yhtiön markkina-arvo saavutetaan
  • Ei ole riippumaton yhtiöstä eikä sen merkittävistä osakkeenomistajista

Tieteellinen toimikunta

Nightingale Health on perustanut tieteellisen toimikunnan, jonka tehtävä on tukea yhtiön strategian edistymistä, mutta joka ei ole yhtiön päättävä elin. Toimikunnan tavoitteena on edistää yhtiön tieteellistä tutkimusta ja tukee yhtiön ja biopankkien sekä tutkijoiden välistä yhteistyötä. Tieteellisen toimikunnan puheenjohtajana toimii Nightingale Healthin tieteellinen johtaja.

Tieteellisen toimikunnan jäsenet ovat:

Prof. John Danesh
University of Cambridge, Iso-Britannia

Prof. José Ordovás
Tufts University, Yhdysvallat

Prof. Eline Slagboom
Leiden University, Alankomaat

Prof. George Davey Smith
University of Bristol, Iso-Britannia