Sisäpiirihallinto

Nightingale Health Oyj ja sen konserniyhtiöt noudattavat sisäpiiriasioissa EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetusta ((EU) 596/2014, muutoksineen ”MAR-asetus”) ja sen nojalla annettuja alemman asteisia säädöksiä sekä arvopaperimarkkinalakia (746/2012, muutoksineen ”Arvopaperimarkkinalaki”), viranomaisten antamaa ohjeistusta sekä Nasdaq Helsinki Oy:n yhtiöön soveltuvia sääntöjä ja sisäpiiriohjetta.

Konsernin sisäpiiriohje sitoo kaikkia Nightingale Healthin palveluksessa olevia henkilöitä ja Nightingale Healthin hallituksen jäseniä. Sisäpiiriohje on asetettu saataville yhtiön johdolle ja henkilöstölle.

Nightingale Healthin sisäpiirivastaavana toimii lakiasiainjohtaja. Sisäpiirivastaava vastaa sisäpiiriluettelojen pitämisestä sekä kaupankäyntirajoitusten ja liiketoimien ilmoitus- ja julkistamisvelvollisuuden hoitamisesta yhtiön osalta.

Johdon liiketoimet

Johtohenkilön ja hänen lähipiirinsä on ilmoitettava yhtiön osakkeilla tai vieraan pääoman ehtoisilla välineillä tai niihin liittyvillä johdannaisilla tai muilla rahoitusvälineillä tehdyt liiketoimensa Finanssivalvonnalle ja Nightingale Healthille viipymättä ja viimeistään kahden työpäivän kuluessa liiketoimesta. Nightingale Health on luonut verkkosivuilleen sivun, joka sisältää tietoa johtohenkilöille ja heidän lähipiirilleen siitä, miten tehdä ja toimittaa liiketoimi-ilmoitukset Nightingale Healthille ja Finanssivalvonnalle. Yhtiö julkistaa vastaanottamansa liiketoimi-ilmoitukset yhtiötiedotteella viipymättä ja viimeistään kaksi työpäivää sen jälkeen, kun se on vastaanottanut liiketoimi-ilmoituksen johtohenkilöltä tai hänen lähipiiriltään.

Kaupankäyntirajoitukset

Nightingale Health noudattaa MAR-asetuksen mukaista johtotehtävissä toimivia henkilöitä (hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet) koskevaa kaupankäyntikieltoa (suljettu ikkuna). Suljettu ikkuna alkaa 30 päivää ennen tilinpäätöstiedotteiden tai puolivuosikatsauksen julkaisemista ja päättyy tilinpäätöstiedotteen tai puolivuosikatsauksen julkistamispäivää seuraavana päivänä. Yhtiö on lisäksi määritellyt erikseen tietyt henkilöt, jotka osallistuvat taloudellisten raporttien valmisteluun tai joilla on pääsy tätä koskevaan tietoon ja jotka eivät saa käydä kauppaa tai toteuttaa omaan lukuunsa tai kolmannen osapuolen lukuun, suoraan tai välillisesti, liiketoimia, jotka liittyvät yhtiön osakkeisiin tai vieraan pääoman ehtoisiin välineisiin tai niihin liittyviin johdannaisiin tai muihin rahoitusvälineisiin (suljettu ikkuna).