Lehdistötiedote
18.11.2021 klo 9.00

Nightingale Health Japan KK, Nightingale Health Oyj:n kokonaan omistama tytäryhtiö (yhdessä ”Nightingale”) järjestää työhyvinvointipalvelunsa pilotin kansainvälisen monialayhtiö Mitsui & Co Ltd.:n (”Mitsui”) kanssa. Pilotin tarkoitus on osoittaa, kuinka Nightingalen hyvinvointipalvelulla voidaan tukea työntekijöitä tekemään parempia elintapavalintoja päivittäin sekä auttaa kehittämään hyvinvointia henkilökohtaisella terveystiedolla. Pilotin ensimmäinen vaihe järjestetään 18.–19.11.2021, ja sitä seuraa toinen vaihe joulukuussa 2021 sekä kolmas vaihe vuoden 2022 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

Pilotissa osallistujilta otetaan verinäytteet Mitsuin pääkonttorilla Tokiossa, ja osallistujat saavat pilotin jokaisessa vaiheessa henkilökohtaiset veritestin tulokset. Osallistujia tuetaan tekemään positiivisia elintapamuutoksia tulostensa perusteella, ja osallistujat voivat helposti seurata terveytensä edistymistä seurantatesteillä. Tulevaisuudessa samanlaisia palveluja voidaan tarjota hyödyntäen Nightingalen kotitestiratkaisua.

Mitsui on yksi maailman monipuolisimmista ja suurimmista kauppa-, sijoitus- ja palvelukonserneista, johon kuuluu 130 toimistoa 63 maassa (syyskuussa 2021), ja jonka liikevaihto on 72.2 miljardia Yhdysvaltain dollaria (maaliskuussa 2021).

Nightingale näkee merkittävän potentiaalin kansainvälisessä työhyvinvointipalveluiden markkinassa, jonka tavoitteena on tarjota konkreettisia tapoja yrityksille pitää työntekijöistään parempaa huolta, sillä Nightingalen kokonaisvaltainen hyvinvointipalvelu sopii tähän markkinatarpeeseen erittäin hyvin.

Teemu Suna, Nightingalen toimitusjohtaja ja perustaja:

”Japanissa on valtava kysyntä hyvinvointipalveluille, joita yritykset voivat tarjota työntekijöille saaden aikaan todellisia tuloksia. Pilotti Mitsuin kanssa on ensimmäinen askel tarjontamme laajentamiseen Japanissa yrityksille, jotka etsivät konkreettisia ennaltaehkäiseviä ratkaisuja työntekijöiden hyvinvoinnin edistämiseen.”

Toshitaka Inuzuka, Mitsuin NutriScience osaston liiketoimintajohtaja:

”Nightingale tarjoaa vaikuttavan ja objektiivisen hyvinvointipalvelun, joka antaa työntekijöille työkalun tarkkailla ja parantaa henkilökohtaista terveyttään ja hyvinvointiaan. Hyvinvoinnin edistäminen työpaikoilla on megatrendi, jota ajaa sekä kuluttajien kasvava kiinnostus pitää huolta omasta terveydestään että valtiovallan tasolta asetetut aloitteet, jotka kannustavat työnantajia ryhtymään tekoihin työhyvinvoinnin edistämiseksi. Tässä pilotissa tarjoamme työntekijöidemme käyttöön edelläkävijänä korkeimman tason terveysteknologiaa, ja seuraamme mielenkiinnolla, miten palvelu vastaanotetaan.”

Lisätietoja antavat:

Teemu Suna, toimitusjohtaja

ir@nightingalehealth.com

Nightingalesta

Nightingale Health on suomalainen terveysteknologiayritys, jonka tavoitteena on edistää ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja auttaa ihmisiä pysymään terveenä. Nightingalen kehittämässä terveystietoalustassa yhdistyvät yhtiön innovatiivinen verianalyysiteknologia sekä kyky tunnistaa verestä saatavan datan perusteella sairastumisriskejä. Nightingale antaa ihmisille parempaa terveystietoa, auttaa heitä tekemään parempia terveyteensä liittyviä päätöksiä ja yhdistää heidät terveysalan toimijoihin, jotka tarjoavat ennaltaehkäisevää tukea ja palveluita terveyden ylläpitämiseen. Tarjoamalla maailmanlaajuisesti parempaa terveystietoa Nightingale kiihdyttää tieteellisiä löydöksiä ja terveysalan kehitystä sekä parantaa kaikkien terveyttä.

Mitsuista

Mitsui on yksi maailman monipuolisimmista ja suurimmista kauppa-, sijoitus- ja palvelukonserneista, johon kuuluu 130 toimistoa 63 maassa (syyskuussa 2021), ja jonka liikevaihto on 72.2 miljardia Yhdysvaltain dollaria (maaliskuussa 2021). Hyödyntäen sen maailmanlaajuisia operaatioita, verkostoa ja tietovarantoja, Mitsui toimii tuotteiden myynnin, kansainvälisen logistiikan ja rahoituksen sekä merkittävän kansainvälisen infrastruktuurin rakentamisen alueilla, mukaan lukien seuraavat liiketoiminta-alueet: Hyvinvointi, Rauta- ja Terästuotteet, Mineraali ja Metallivarat, Infrastruktuurit, Liikkuminen, Kemikaalit, Energia, Ruoka ja Vähittäiskauppa, Tietotekniikka ja Viestintä sekä Liiketoiminnan Kehitys. Mitsui kohtaa aktiivisesti globaaleja uuden liiketoiminnan haasteita ympäri maailmaa.

Welltuksesta

Welltus on Mitsuin äskettäin perustama tytäryhtiö, joka tarjoaa tieteeseen perustuvia analyyseja ja ratkaisuja terveydestä huolehtimiseen. Welltus hyödyntää Nightingalen innovatiivista veritestiä ja tapaa visualisoida terveydentila kuluttajaystävällisellä tavalla, auttaen ihmisiä muuttamaan pysyvästi elintapojaan ja siten elämään terveellisempää elämää. Welltus hyödyntää myös Mitsuin laajaa verkostoa ja liiketoimintaportfoliota erityisesti terveydenhuollon ja hyvinvoinnin toimialalla, luoden synergiaetuja sen palveluiden laajentamiseen. Huhtikuussa 2021, Welltus ja Nightingale julkistivat palvelusopimuksen, jonka perusteella yhtiöt tulevat lanseeraamaan useita terveys- ja hyvinvointipalveluita Japanissa. Kesäkuusta 2021 lukien ensimmäinen palvelu on ollut valittujen ennaltaehkäiseviä terveystarkastuksia tarjoavien klinikoiden pilottikäytössä.