Kutsu Nightingale Health Oyj:n ylimääräiseen yhtiökokoukseen
Yhtiötiedotteet 17.03.2023
Yhtiötiedote, 17.3.2023 klo 12.15
Nightingale Health Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidetään maanantaina 24.4.2023 kello 16.00 alkaen.
Kokous pidetään osakeyhtiölain 5 luvun 16 §:n 3 momentin mukaisena etäkokouksena, jossa osakkeenomistajat käyttävät täysimääräisesti päätösvaltaansa ajantasaisesti tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana. Etäkokouksella ei ole fyysistä kokouspaikkaa, johon osakkeenomistajat tai näiden asiamiehet voisivat tulla paikan päälle. Kokoukseen voi osallistua myös ennakkoäänestyksen kautta.
Osallistumisohjeet löytyvät tämän kutsun osasta C. ”Ohjeita kokoukseen osallistujille”.
A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat
1. Kokouksen avaaminen
2. Kokouksen järjestäytyminen
Hallitus ehdottaa, että etäkokouksen puheenjohtajana toimii asianajaja Ari Keinänen. Mikäli Ari Keinänen on painavasta syystä estynyt toimimasta puheenjohtajana, hallitus esittää puheenjohtajaksi parhaaksi katsomaansa muuta henkilöä. Puheenjohtaja voi nimetä kokoukselle sihteerin.
3. Pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskun valvojan valitseminen
Hallitus ehdottaa, että etäkokouksen pöytäkirjan tarkastajana ja ääntenlaskun valvojana toimii yhtiön lakimies Satu Sirén-Lähdeaho. Mikäli Satu Sirén-Lähdeaho on painavasta syystä estynyt toimimasta pöytäkirjan tarkastajana ja ääntenlaskun valvojana, hallitus esittää pöytäkirjan tarkastajaksi ja ääntenlaskun valvojaksi parhaaksi katsomaansa muuta henkilöä.
4. Kokouksen laillisuuden toteaminen
5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelo
6. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen
Hallitus ehdottaa, että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistetaan kuusi (6).
7. Hallituksen jäsenten valitseminen
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle hallituksen kokoonpanosta seuraavaa.
Lotta Kopra ja Tom Jansson eivät jatka hallituksen jäseninä. Hallitus ehdottaa, että hallituksessa jatkavat sen nykyisistä jäsenistä Antti Kangas, Olli Karhi, Leena Niemistö, Timo Soininen ja Teemu Suna ja uutena jäsenenä hallitukseen valitaan Ilkka Laurila toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Ilkka Laurila (s. 1977, MMM, KTM, Suomen kansalainen) on liikkeenjohdon konsultti ja on toiminut aiemmin muun muassa Terveystalon talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Lisäksi hän toimii muun muassa Hurtti-Paino Oy:n, Musti Group Oyj:n ja Temepa Infra Oy:n hallitusten jäsenenä.
Ehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa valintaan. Hallituksen uuden jäsenehdokkaan esittely on nähtävillä myös yhtiön verkkosivuilla osoitteessa nightingalehealth.com/fi/sijoittajille/extraordinary-general-meeting-2023/. Hallituksen nykyisten jäsenten esittelyt ovat nähtävillä osoitteessa nightingalehealth.com/fi/sijoittajille/board-of-directors/.
Hallituksen jäsenten valintamenettelyn osalta hallitus suosittaa, että osakkeenomistajat ottavat yhtiökokouksessa kantaa ehdotukseen yhtenä kokonaisuutena.
8. Kokouksen päättäminen
B. Yhtiökokousasiakirjat
Tämä kokouskutsu, joka sisältää kaikki yhtiökokouksen asialistalla olevat hallituksen päätösehdotukset, on saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa nightingalehealth.com/fi/sijoittajille/extraordinary-general-meeting-2023/. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä mainituilla verkkosivuilla viimeistään 8.5.2023.
C. Ohjeita kokoukseen osallistujille
1. Osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 12.4.2023 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon.
Ilmoittautuminen alkaa 21.3.2023 klo 16.00. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua yhtiökokoukseen viimeistään 18.4.2023 klo 16.00, mihin mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua:
a) yhtiön verkkosivujen kautta osoitteessa nightingalehealth.com/fi/sijoittajille/extraordinary-general-meeting-2023/.
Sähköisessä ilmoittautumisessa vaaditaan osakkeenomistajan tai hänen lakimääräisen edustajansa tai asiamiehensä vahva tunnistautuminen suomalaisilla tai ruotsalaisilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
b) Postitse tai sähköpostin kautta.
Postitse tai sähköpostitse ilmoittautuvan osakkeenomistajan tulee toimittaa yhtiön verkkosivuilla nightingalehealth.com/fi/sijoittajille/extraordinary-general-meeting-2023/ saatavilla oleva ilmoittautumis- ja ennakkoäänestyslomake tai vastaavat tiedot Innovatics Oy:lle postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Ylimääräinen yhtiökokous / Nightingale Health Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen egm@innovatics.fi.
Jos osakkeenomistaja ilmoittautuu yhtiökokoukseen postitse tai sähköpostitse Innovatics Oy:lle, ilmoittautumis- ja ennakkoäänestyslomakkeen tai vastaavien tietojen toimittaminen ennen ilmoittautumisajan päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen edellyttäen, että osakkeenomistajan viesti sisältää lomakkeella mainitut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.
Ilmoittautumisen ja mahdollisen ennakkoäänestämisen yhteydessä tulee ilmoittaa pyydetyt tiedot, kuten osakkeenomistajan nimi, syntymäaika/Y-tunnus, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja asiamiehen syntymäaika. Luovutettuja henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.
Lisätietoja ilmoittautumiseen ja ennakkoäänestämiseen liittyen on saatavissa puhelimitse yhtiökokouksen ilmoittautumisaikana Innovatics Oy:n puhelinnumerosta 010 2818 909 arkisin kello 9.00–12.00 ja kello 13.00–16.00.
2. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajan osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen
Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon 12.4.2023. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 19.4.2023 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.
Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajan tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua ylimääräiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä sekä huolehtia mahdollisesta ennakkoäänestämisestä osakkeenomistajan puolesta hallintarekisteröityjä osakkeita koskevan ilmoittautumisajan puitteissa.
Yhtiökokoukseen ilmoittautunut hallintarekisteröity osakkeenomistaja voi myös halutessaan osallistua etäkokoukseen ajantasaisesti tietoliikenneyhteyden ja teknisen apuvälineen avulla. Ajantasainen osallistuminen etäkokoukseen edellyttää tilapäisen merkinnän osakasluetteloon lisäksi osakkeenomistajan tunnistetietojen sekä sähköpostiosoitteen ja puhelinnumeron toimittamista osoitteeseen egm@innovatics.fi ennen hallintarekisteröityjen osakkeenomistajien ilmoittautumisajan päättymistä, jotta osakkeenomistajalle voidaan lähettää osallistumislinkki ja salasana etäkokoukseen osallistumiseksi.
3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistan asiamies voi myös halutessaan äänestää ennakkoon tässä kutsussa kuvatulla tavalla.
Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Ilmoittauduttaessa yhtiökokoukseen ja mahdollisesti äänestettäessä ennakkoon yhtiön verkkosivujen kautta, asiamiehen on tunnistauduttava sähköiseen ilmoittautumispalveluun henkilökohtaisesti vahvalla tunnistautumisella, jonka jälkeen hän pääsee tekemään ilmoittautumisen ja tarvittaessa äänestämään ennakkoon edustamansa osakkeenomistajan puolesta. Lakimääräisen edustusoikeuden voi osoittaa hyödyntämällä sähköisessä ilmoittautumispalvelussa käytettävissä olevaa Suomi.fi-valtuudet -palvelua.
Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa.
Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan ensisijaisesti liitetiedostona sähköisen ilmoittautumisen ja mahdollisen ennakkoäänestämisen yhteydessä tai vaihtoehtoisesti Innovatics Oy:lle postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Ylimääräinen yhtiökokous / Nightingale Health Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen egm@innovatics.fi ennen ilmoittautumisajan päättymistä, mihin mennessä valtakirjojen on oltava perillä. Malli valtakirjaksi on saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa nightingalehealth.com/fi/sijoittajille/extraordinary-general-meeting-2023/.
Valtakirjan ja kohdassa C. 1. b) mainitun ilmoittautumis- ja ennakkoäänestyslomakkeen tai vastaavien tietojen toimittaminen Innovatics Oy:lle ennen ilmoittautumisajan päättymistä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen, mikäli niistä ilmenee lomakkeella vaaditut ilmoittautumiseen vaadittavat tiedot.
Mikäli yksittäinen asiamies edustaa etäkokouksessa ajantasaisesti useaa eri osakkeenomistajaa, toimitetaan asiamiehelle erillinen osallistumislinkki ja salasana jokaisen edustetun osakkeenomistajan osalta. Asiamiehen tulee huolehtia osakkeenomistajien oikeuksien käytöstä kirjautumalla palveluun kunkin osakkeenomistajan puolesta erikseen.
4. Osallistumisohjeet
Osakkeenomistajat, joilla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen, osallistuvat kokoukseen ja käyttävät oikeuksiaan kokouksen aikana täysimääräisesti ja ajantasaisesti etäyhteyden välityksellä.
Etäkokoukseen osallistutaan ajantasaisesti Inderes Oyj:n virtuaalisen yhtiökokouspalvelun kautta Videosync-alustalla, joka sisältää video- ja ääniyhteyden yhtiökokoukseen. Etäkokoukseen osallistuminen ei vaadi maksullisia ohjelmistoja tai latauksia. Osallistuminen vaatii internetyhteyden lisäksi tietokoneen, älypuhelimen tai tabletin, jossa on äänentoistoa varten kaiuttimet tai kuulokkeet sekä mikrofoni suullisten kysymysten tai puheenvuorojen esittämiseen. Osallistumiseen suositellaan Chrome, Firefox, Edge, Safari tai Opera -selainta.
Osallistumislinkki ja salasana etäkokoukseen osallistumiseksi lähetetään sähköpostilla ja/tai tekstiviestinä ilmoittautumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen ja/tai matkapuhelinnumeroon viimeistään kokousta edeltävänä päivänä. Kokousjärjestelmään on suositeltavaa kirjautua jo ennen kokouksen alkamisajankohtaa.
Etäkokoukseen ajantasaisesti osallistuvilla osakkeenomistajilla on kokouksen aikana käytössään kaikki osakkeenomistajien oikeudet kuten suullinen kyselyoikeus sekä äänioikeus, pois lukien EMP-sarjan osakkeenomistajat, joilla on kokouksen aikana käytössään kaikki muut osakkeenomistajien oikeudet äänioikeutta lukuun ottamatta. EMP-sarjan osakkeisiin ei yhtiöjärjestyksen 4 §:n perusteella liity äänioikeutta yhtiökokouksessa.
Tarkemmat tiedot virtuaalisesta yhtiökokouspalvelusta sekä linkki tietokoneen, älypuhelimen tai tabletin ja verkkoyhteyden yhteensopivuuden testaamiseen löytyvät yhtiön verkkosivuilta osoitteesta nightingalehealth.com/fi/sijoittajille/extraordinary-general-meeting-2023/. On suositeltavaa, että tarkempiin osallistumisohjeisiin tutustutaan ennen yhtiökokouksen alkamista.
5. Äänestäminen ennakkoon
Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen suomalaiselle arvo-osuustililleen, voi halutessaan äänestää ennakkoon yhtiökokouksen asialistalla olevien asiakohtien 6 ja 7 osalta 21.3.2023 klo 16.00 – 18.4.2023 klo 16.00 välisenä aikana. Ennakkoäänestys on mahdollista:
a) yhtiön verkkosivujen kautta osoitteessa nightingalehealth.com/fi/sijoittajille/extraordinary-general-meeting-2023/.
Palveluun kirjautuminen tapahtuu vastaavasti kuin ilmoittautumisen osalta edellä tämän kutsun kohdassa C. 1. a).
b) Postitse tai sähköpostitse.
Postitse tai sähköpostitse ennakkoon äänestävän osakkeenomistajan tulee toimittaa yhtiön verkkosivuilla nightingalehealth.com/fi/sijoittajille/extraordinary-general-meeting-2023/ saatavilla oleva ilmoittautumis- ja ennakkoäänestyslomake tai vastaavat tiedot Innovatics Oy:lle postitse osoitteeseen Innovatics Oy, Ylimääräinen yhtiökokous / Nightingale Health Oyj, Ratamestarinkatu 13 A, 00520 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen egm@innovatics.fi.
Jos osakkeenomistaja äänestää ennakkoon postitse tai sähköpostitse Innovatics Oy:lle, ilmoittautumis- ja ennakkoäänestyslomakkeen tai vastaavien tietojen toimittaminen ennen ilmoittautumisajan päättymistä katsotaan myös ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen edellyttäen, että osakkeenomistajan viesti sisältää sekä lomakkeen ilmoittautumis- että ennakkoäänestysosioissa mainitut vaadittavat tiedot.
Ennakkoäänestyksen kohteena olevat päätösehdotukset katsotaan esitetyn muuttamattomina yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 16 §:n 5 momentin mukaisesti ja ennakkoäänet otetaan huomioon etäkokouksessa mahdollisesti järjestettävässä äänestyksessä myös niissä tilanteissa, joissa asiaa koskien on tehty vaihtoehtoinen päätösehdotus. Äänten huomioiminen edellyttää, että ennakkoon äänestänyt osakkeenomistaja on rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 12.4.2023.
Hallintarekisteröidyn osakkeenomistajan osalta ennakkoäänestys tapahtuu tilinhoitajan välityksellä. Tilinhoitaja voi äänestää ennakkoon edustamiensa hallintarekisteröityjen osakkeenomistajien puolesta näiden antamien äänestysohjeiden mukaisesti hallintarekisteröidyille osakkeille asetettuna ilmoittautumisaikana.
Ennakkoon äänestävän osakkeenomistajan ei ole mahdollista käyttää yhtiökokouksessa muita osakeyhtiölain mukaisia osakkeenomistajan oikeuksia, kuten kyselyoikeutta tai oikeutta vaatia äänestystä, ellei osakkeenomistaja myös ilmoittaudu ja osallistu itse tai asiamiehen välityksellä ajantasaisesti etäkokoukseen. Ennakkoon äänestänyt osakkeenomistaja, joka myös osallistuu etäkokoukseen ajantasaisesti, voi yhtiökokouksen äänestystilanteessa halutessaan muuttaa ennakkoon antamiaan ääniä.
6. Muut ohjeet/tiedot
Yhtiökokous pidetään suomeksi. Yhtiökokousta on mahdollista seurata myös englanniksi tulkattuna.
Yhtiökokoukseen ajantasaisesti osallistuvalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista.
Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä osakkeenomistajan äänimäärään.
Nightingale Health Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 17.3.2023 yhteensä 20.585.924 A-sarjan osaketta, jotka edustavat 205.859.240 ääntä, 39.093.770 B-sarjan osaketta, jotka edustavat 39.093.770 ääntä, sekä 1.238.765 EMP-sarjan osaketta, joilla ei ole äänioikeutta.
Helsingissä maaliskuun 17. päivänä 2023
NIGHTINGALE HEALTH OYJ
Hallitus
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Teemu Suna, ir@nightingalehealth.com
Hyväksytty neuvonantaja:
Oaklins Merasco Ltd, puh. 09 6129 670
Nightingale Healthista
Nightingale Health on ennaltaehkäisevän terveyden edelläkävijä. Terveenä pysyminen on yksi tärkeimmistä asioista elämässämme. Terveydentilallamme on valtava vaikutus sekä elämänlaatuumme että meille läheisten ihmisten elämään. Nightingale Health mahdollistaa ennaltaehkäisevän terveyden yhdistämällä kehittämämme verianalyysiteknologian, globaalit terveystietovarannot sekä lääketieteellisen tutkimustiedon. Pystymme tarjoamaan paljon enemmän kuin perinteiset terveydenhuollon ja hyvinvoinnin työkalut: palvelun, jonka tuloksilla on suora yhteys tulevaisuuden sairastumisriskeihin ja joka kykenee ennustamaan terveiden vuosien määrää.