Nightingale Healthin hallitus on päättänyt työntekijöiden optio-ohjelman optioiden merkintäajan pidentämisestä
Yhtiötiedotteet 23.05.2024
Yhtiötiedote
23.5.2024 klo 10.45
Nightingale Health Oyj:n ("Nightingale Health") hallitus on päättänyt pidentää työntekijöiden optio-ohjelman optio-oikeuksien merkintäaikaa. Optio-oikeuksien merkintäaika optio-ohjelmassa päättyi 31.12.2023, ja hallitus päätti pidentää optio-oikeuksien merkintäaikaa 31.12.2028 saakka.
Hallituksen päätöksellä ei laskettu liikkeelle uusia optioita, ja optio-ohjelman koko pysyy siten samana. Optio-ohjelman ehtoihin ei myöskään tullut muutoksia.
Työntekijöiden optio-ohjelma lanseerattiin maaliskuussa 2022 ylimääräisen yhtiökokouksen 18.2.2021 antaman valtuutuksen perusteella. Optio-ohjelman perusteella voidaan antaa yhteensä enintään 2,5 miljoonaa optiota ja jokainen optio oikeuttaa merkitsemään yhden B-sarjan osakkeen. Oikeus merkitä osakkeita työntekijöiden optio-ohjelman ehtojen mukaisesti voi syntyä vain, jos yhtiö saavuttaa seuraavat markkina-arvoa koskevat tavoitteet: 500 miljoonaa ja 1000 miljoonaa laskettuna kaupankäyntimäärillä painotettuun keskikurssiin perustuen.
Vuoden 2023 loppuun mennessä 2,5 miljoonasta optio-ohjelmaan kuuluvasta optio-oikeudesta oli käyttämättä noin 45 %. Hallitus päätti optio-oikeuksien merkintäajan pidentämisestä, jotta yhtiö voisi jatkaa optioiden käyttöä rekrytoinneissa ja avainhenkilöiden palkitsemisessa. Optio-oikeuksien tarkoituksena on kannustaa avainhenkilöitä työskentelemään yhtiön kasvun ja arvonnousun edistämiseksi.
Lisätietoja antaa:
Teemu Suna, toimitusjohtaja
ir@nightingalehealth.com
Hyväksytty neuvonantaja:
Oaklins Merasco Ltd, puh. 09 6129 670
Nightingale Healthista
Nightingale Healthin missio on rakentaa kestävää terveydenhuoltoa ja vähentää terveydenhuollon eriarvoisuutta. Nightingale Health on kehittänyt maailman edistyneimmän terveystestin, joka tunnistaa yhdestä verinäytteestä keskeisten kroonisten sairauksien riskit yhdellä kertaa. Nightingale Healthin terveystesti on mahdollista skaalata koko väestölle matalin kustannuksin ja sillä voidaan korvata monet nykyisistä terveydenhuollon rutiinitesteistä. Kun sairastumisriskissä olevat henkilöt pystytään tunnistamaan, voidaan terveyspalvelut kohdentaa niitä eniten tarvitseville ja ennaltaehkäistä sairauksia tehokkaasti. Jokaisella tehdyllä terveystestillä autamme rakentamaan terveempää maailmaa.
Nightingale Healthilla on suomalainen emoyhtiö sekä tytäryhtiöt seitsemässä maassa kuten Japanissa, Yhdysvalloissa, Singaporessa ja Iso-Britanniassa. Nightingale Healthilla on terveydenhuolto- ja tutkimusasiakkaita yli 34 maassa ja yhtiön teknologiaa käytetään monissa maailman johtavissa terveyshankkeissa, kuten UK Biopankissa. Yhtiön teknologiaa on tähän mennessä käytetty yli 600 vertaisarvioidussa tutkimuksessa. Yhtiön B-sarjan osakkeet on listattu First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. Lue lisää: https://nightingalehealth.com