Nightingale uudelleen organisoi johtoryhmäänsä ja perustaa strategisen kumppanuuden Reaktorin kanssa
Yhtiötiedotteet 04.05.2021
Yhtiötiedote
4. toukokuuta 2021 klo 9.30 (Suomen aikaa)
Nightingale Health Oyj uudelleen organisoi johtoryhmäänsä ja ilmoittaa strategisesta kumppanuudesta Reaktorin kanssa kiihdyttääkseen kansainvälistymissuunnitelmansa toteuttamista. Nightingalen tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja tohtori Salla Ruosaari on nimitetty johtamaan yhtiön tuoteorganisaatiota, ja yhtiön tuotejohtaja Osma Ahvenlampi jättää tehtävänsä yhtiössä tavoitellakseen muita uravaihtoehtoja.
Ruosaari vastaa tehtävässään yhtiön terveystietoalustaan perustuvien palveluiden kehittämisestä sekä niiden toimittamisesta asiakkaille korkealaatuisia digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen. Muutoksen myötä yhtiön keskeiset vahvuudet integroituvat paremmin tukemaan nopeaa tuotteiden rakentamista luodakseen arvoa Nightingalen kumppaneille ja kuluttaja-asiakkaille. Lisäksi yhtiön tuoteorganisaatiota tulee vahvistamaan strateginen kumppanuus Reaktorin kanssa.
Muutosten jälkeen yhtiön johtoryhmässä toimivat toimitusjohtaja Teemu Suna, operatiivinen johtaja Satu Saksman, teknologiajohtaja Antti Kangas, tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja Salla Ruosaari, lakiasiainjohtaja Minja Salmio sekä virkaa tekevä talousjohtaja Laura Pulkkinen. Muutokset astuvat voimaan välittömästi.
Lisätietoja antavat:
Teemu Suna, toimitusjohtaja
ir@nightingalehealth.com
Hyväksytty neuvonantaja:
Oaklins Merasco Oy, puh. +358 9 6129 670
Nightingalesta
Nightingale Health on suomalainen terveysteknologiayritys, jonka tavoitteena on edistää ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja auttaa ihmisiä pysymään terveenä. Nightingalen kehittämässä terveystietoalustassa yhdistyvät yhtiön innovatiivinen verianalyysiteknologia sekä kyky tunnistaa verestä saatavan datan perusteella sairastumisriskejä. Nightingale antaa ihmisille parempaa terveystietoa, auttaa heitä tekemään parempia terveyteensä liittyviä päätöksiä ja yhdistää heidät terveysalan toimijoihin, jotka tarjoavat ennaltaehkäisevää tukea ja palveluita terveyden ylläpitämiseen. Tarjoamalla maailmanlaajuisesti parempaa terveystietoa Nightingale kiihdyttää tieteellisiä löydöksiä ja terveysalan kehitystä sekä parantaa kaikkien terveyttä.