Lehdistötiedote, 7.10.2022 klo 9.00

Mullistava, yli 100 000 ihmisen tietoihin perustuva tutkimus osoittaa, että Nightingale Health Oyj:n (”Nightingale Health”) verianalyysi kykenee kustannustehokkaasti tunnistamaan kerralla useiden yleisten sairauksien varhaisia riskitekijöitä. Nightingale Healthin kehittämä, aineenvaihduntaa ja sairastumisriskejä laajasti mittaava verianalyysiteknologia antaa ainutlaatuisen tilannekuvan ihmisen terveydentilasta. Teknologian avulla pystytään parantamaan lukuisien kalliiksi tulevien sairauksien kuten sydämen vajaatoiminnan, dementian ja diabeteksen ennakointia. Tutkimuksen toteutti joukko Saksassa, Alankomaissa ja Iso-Britanniassa sijaitsevien yliopistojen tutkijoita. Tulokset julkaisi Nature Medicine, joka on yksi maailman arvostetuimmista lääketieteellisistä tiedelehdistä.

Sairauksien ehkäisy on tehokas keino vähentää terveydenhuollon kustannuksia. Olennaista on tunnistaa suurimmassa sairastumisriskissä olevat ja kohdentaa ennaltaehkäisevät toimenpiteet heihin. Monet uudet verianalyysiteknologiat sisältävät lupauksen, että ne parantaisivat yksilöllistä ennaltaehkäisyä, mutta vain harvan niistä on osoitettu laajassa lääketieteellisessä tutkimuksessa tuovan lisäarvoa. Nyt julkaistu artikkeli osoittaa, että Nightingale Healthin verianalyysi pystyy tehokkaasti tunnistamaan suuressa sairastumisriskissä olevat yksilöt. Se myös korostaa yhtiön teknologian soveltuvuutta laajasti sairastumisriskejä kartoittaviin terveysseulontoihin. Tämä viitoittaa tietä uudenlaiselle lääketieteelle, jossa ei odoteta sairauksien puhkeamista, vaan ehkäistään ne hyvissä ajoin.

Nightingale Health on jo vuosien ajan panostanut populaatiotason lääketieteelliseen tutkimukseen ja suuriin biopankkeihin analysoimalla valtavan määrän verinäytteitä verianalyysiteknologiallaan. Biopankkiyhteistyö on tarkoittanut esimerkiksi sadoista tuhansista verinäytteistä analysoitujen tutkimustulosten luovuttamista lääketieteellisen yhteisön käyttöön. Tämä on rohkea lähestymistapa, jonka ansiosta tutkijat kaikkialla maailmassa pystyvät läpinäkyvästi validoimaan yhtiön verianalyysiteknologian ja löytämään sille uusia lääketieteellisiä sovelluksia, jotka voivat hyödyttää sekä yksilöitä että koko terveydenhuoltoalaa.

Nightingale Healthin investoinnit lääketieteellisiin tietovarantoihin tuottavat muutakin kuin uraauurtavaa tiedettä; ennaltaehkäisevää verianalyysiä käyttävät jo yksityiset terveydenhuollon kumppanit Pohjoismaissa ja Japanissa. Yhtiö tulee tuomaan useita sairastumisriskejä havaitsevan terveysseulonnan muillekin alueille terveydenhuollossa. Yksilöllinen sairauksien ennakointi tuottaa merkittävää arvoa työnantajille, terveysvakuutuksien ja -palveluiden tarjoajille sekä julkiselle terveydenhuollolle, sillä kaikki edellä mainitut tahot etsivät tapoja auttaa ihmisiä pysymään terveinä pidempään. Ennaltaehkäisy on ensisijaisen tärkeää, sillä se paitsi auttaa parantamaan yksilöiden elämänlaatua myös tarjoaa uuden keinon terveydenhuollon resurssien optimointiin.

Nature Medicine -lehdessä julkaistu artikkeli on virstanpylväs, joka osoittaa, että Nightingale Healthin kehittämä alusta on luomassa perustan maailmanlaajuiselle ennaltaehkäisevän terveydenhuollon järjestelmälle. Ja tämä on vasta alkua yhtiön suunnitelmille tuoda ennennäkemätön määrä lääketieteellisiä tutkimustuloksia avoimeksi. ”Nightingale Healthin verianalyysin tuloksena saatavat biomarkkerit eli veren merkkiaineet yhdistettynä yli miljoonasta, eri puolilta maailmaa kerätystä näytteestä saatuihin yksityiskohtaisiin terveystietoihin luovat tieteellisen todistuspohjan teknologiamme käytölle sairauksien tunnistamisessa osana säännöllisiä terveystarkastuksia. Olemme iloisia siitä, että tiedeyhteisö tarkastelee verianalyysistä antamiamme lupauksia avoimesti ja vie lääketieteellisiä sovelluksia vielä pidemmälle kuin alun perin visioimme”, sanoo Nightingale Healthin toimitusjohtaja ja perustajajäsen Teemu Suna.

Tutkimus

Buergel et al. Metabolomic profiles predict individual multidisease outcomes. Nature Medicine (2022). https://doi.org/10.1038/s41591-022-01980-3

Yleistajuinen yhteenveto artikkelista

Simultaneous prediction of risk for multiple common diseases using metabolomics. Nature Medicine (2022). https://doi.org/10.1038/s41591-022-01992-z

”Tämä kunnianhimoinen, yli 100 000 ihmisen laajamittainen tutkimus osoittaa, että profiloimalla metaboliitteja voimme saada kokonaisvaltaisen kuvan sairastumisriskeistä ja aiempaa paremman kyvyn ennustaa niitä.” – Nature Medicine -lehden toimittajakunta

”Tämä tutkimus perehtyy verestä saatavien metabolisten markkereiden ennustuskykyyn, jota mitattiin Nightingale Healthin NMR-alustalla 24 yleisen terveyteen vaikuttavan tekijän kautta. Tutkimus perustuu UK Biobankista saatuun liki 118 000 yksilön dataan ja näytteisiin, ja se korostaa NMR-perusteisen metaboliikan kykyä ennustaa yksilön tulevaa terveydentilaa.” – Karsten Suhre (Weill Cornell Medicine-Qatar)

Tutkijoiden lehdistötiedote

https://www.bihealth.org/en/notices/the-predictive-power-of-blood-metabolomic-profiling-reveals-risk-of-multiple-diseases-all-at-once

Ote tiedotteesta: ”Sairauksien ehkäisyssä on tärkeää tunnistaa erityisen suuressa sairastumisriskissä olevat yksilöt mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Nykyiset terveysseulontatekniikat ovat kuitenkin usein kalliita ja keskittyvät vain yhteen sairauteen kerralla. Tutkijat Berliinin terveysinstituutista ja University College Londonista profiloivat 168 aineenvaihdunnan merkkiainetta yli 100 000 ihmisen verinäytteestä ja yhdistivät niistä saadun datan näytteenantajien terveystaustaan. Tekoälyn ja vain yhden testin avulla he kykenivät ennustamaan useiden sairauksien puhkeamisriskin ja osoittamaan, milloin varhaisista toimista on hyötyä.”

Lisätietoja antaa:

Teemu Suna, toimitusjohtaja
ir@nightingalehealth.com

Nightingale Healthista

Nightingale Health on ennaltaehkäisevän terveyden edelläkävijä. Terveenä pysyminen on yksi tärkeimmistä asioista elämässämme. Terveydentilallamme on valtava vaikutus sekä elämänlaatuumme että meille läheisten ihmisten elämään. Nightingale Health mahdollistaa ennaltaehkäisevän terveyden yhdistämällä kehittämämme verianalyysiteknologian, globaalit terveystietovarannot sekä lääketieteellisen tutkimustiedon. Pystymme tarjoamaan paljon enemmän kuin perinteiset terveydenhuollon ja hyvinvoinnin työkalut: palvelun, jonka tuloksilla on suora yhteys tulevaisuuden sairastumisriskeihin ja joka kykenee ennustamaan terveiden vuosien määrää.