Suomalainen terveysteknologiayritys Nightingale Health Oy (Nightingale) ilmoitti tänään, että Small Giant Gamesin perustaja ja entinen toimitusjohtaja Timo Soininen on aloittanut yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Soinisen tulo yhtiöön on merkittävä askel Nightingalen pyrkiessä laajentamaan viiden vuoden tutkimus- ja kehitysvaiheen jälkeen globaalia kaupallista B2B- ja B2C-toimintaansa. Tulevina kuukausina yhtiö selvittää myös mahdollisuuksia listata osakkeensa pörssiin.

Soininen on yksi Euroopan menestyneimmistä sarjayrittäjistä, digitaalisen markkinoinnin ammattilainen ja aktiivinen kasvuyrityssijoittaja. Hänet tunnetaan yhtenä maailman nopeiten kasvavimman peliyhtiön Small Giant Gamesin perustajista ja yhtiön entisenä toimitusjohtajana. Soinisen toimitusjohtajakauden aikana Small Giant Gamesin liikevaihto kasvoi räjähdysmäisesti vain kolmessa vuodessa alle 50 henkilön tiimillä nollasta 328 miljoonaan euroon vuonna 2019. Joulukuussa 2018 yhdysvaltalainen peliyhtiö Zynga osti yhtiön osakkeista 80 % ja kaupassa yhtiön kokonaisarvo oli 700 miljoonaa dollaria.

”Nightingalen kehittämä terveystietoalusta on vastaus käsillä olevaan globaaliin megatrendiin, jossa kuluttajat haluavat itse hallita ja parantaa omaa terveyttään. On etuoikeus päästä osaksi Nightingalen huipputiimiä ja työskennellä yhdessä sen eteen, että Nightingalen teknologiasta tulisi uusi ennaltaehkäisevän terveyden globaali standardi”, sanoo Timo Soininen, Nightingalen hallituksen puheenjohtaja.

”Olemme innoissamme saadessamme Timon joukkoomme. Hänen laaja kokemuksensa kuluttajapalveluihin keskittyvien yhtiöiden rakentamisessa digitaalisessa maailmassa on avainasemassa, kun pyrimme Nightingalen seuraavassa kasvuvaiheessa rakentamaan kestävämpää, sitouttavampaa ja ihmislähtöisempää ennaltaehkäisevää terveydenhuoltojärjestelmää”, lisää Teemu Suna, Nightingalen toimitusjohtaja ja yksi perustajista.

Kestävämpää ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa

Nightingalen terveystietoalusta on ainutlaatuinen yhdistelmä innovatiivista verianalyysiteknologiaa sekä kykyä tunnistaa verestä saatavan datan perusteella tulevia sairastumisriskejä. ”Seuraavaksi tavoitteenamme on hyödyntää alustan kyvykkyyttä ja luoda perusta terveydenhuoltojärjestelmälle, joka auttaa ihmisiä ennaltaehkäisemään sairauksia antamalla heille parempaa tietoa heidän omasta terveydestään”, Suna sanoo.

Tämä uusi järjestelmä tulee osaksi arkea ohjaamalla ihmisiä ennaltaehkäisevien terveyspalveluiden ääreen ja sitouttamalla heitä pitämään parempaa huolta terveydestään Nightingalen tarjoaman terveystiedon ja jatkuvan palautteen avulla.

”Käynnissä oleva COVID-19-kriisi on osoittanut, että terveydenhuoltojärjestelmän toimintakyky vaarantuu, mikäli sairaiden potilaiden määrä kasvaa merkittävästi. Tarvitsemme ratkaisun, jossa nykyisten järjestelmien rinnalle rakennetaan ennaltaehkäisyyn keskittyvä terveydenhuoltojärjestelmä. Toimiva sairauksien ennaltaehkäisy sekä sairauksien hoito ovat yhdessä avain terveempään maailmaan”, Suna lisää.

Kohti pörssilistautumista

Kansainvälinen laajentuminen ja kaupallinen kasvuvaihe on rahoitettava kilpailukykyisillä rahoitusratkaisuilla. Siksi Nightingale nimitti vastikään Swedbank AB (publ), Suomen sivuliikkeen johtavaksi neuvonantajakseen tutkimaan erilaisia ​​rahoitusvaihtoehtoja, mukaan lukien mahdollisuuden julkiseen listautumiseen Nasdaq Helsinki First North -markkinapaikalle.

”Tavoitteenamme on seuraavan viiden vuoden aikana luoda Nightingalesta merkittävä kansainvälinen kasvuyritys asettamalla yhteistyössä nykyisen terveydenhuoltoalan kanssa ihmisten hyvinvointia edistävät ja sairauksia ennaltaehkäisevät ratkaisut keskiöön”, Suna sanoo.

Lisätietoja:

Teemu Suna
Perustaja, toimitusjohtaja, Nightingale Health Oy
email: teemu.suna@nightingalehealth.com

Timo Soininen
Hallituksen puheenjohtaja, Nightingale Health Oy
email: timo.soininen@nightingalehealth.com

Nightingale on suomalainen terveysteknologiayritys, jonka tavoitteena on edistää ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja auttaa ihmisiä pysymään terveenä. Nightingalen kehittämässä terveystietoalustassa yhdistyvät yhtiön innovatiivinen verianalyysiteknologia sekä kyky tunnistaa verestä saatavan datan perusteella sairastumisriskejä. Nightingale antaa ihmisille parempaa terveystietoa, auttaa heitä tekemään parempia terveyteensä liittyviä päätöksiä ja yhdistää heidät terveysalan toimijoihin, jotka tarjoavat ennaltaehkäisevää tukea ja palveluita terveyden ylläpitämiseen. Tarjoamalla maailmanlaajuisesti parempaa terveystietoa Nightingale kiihdyttää tieteellisiä löydöksiä ja terveysalan kehitystä sekä parantaa kaikkien terveyttä.